Maiju Salmenkivi

Maiju Salmenkivi (s. 1972) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee sarjallisten ja moniosaisten maalausten kanssa. Maalaukset hän toteuttaa levylle ja kankaalle, joskus suoraan seinäpintaan tai käytöstä poistetuille nukeille.  Viimeaikaisissa maalauksissa on nähty esimerkiksi talvisia kaupunkimaisemia, tulivuorenpurkauksia ja uhkaavia taivaita. Hän on pitänyt monta yksityisnäyttelyä, osallistunut lukuisiin ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla ja hänen teoksiaan on mm. Kiasman, Turun taidemuseon ja Amos Andersonin taidemuseon kokoelmista. Salmenkivi toimii aktiivisesti helsinkiläisessä taiteilijavetoisessa Galleria Huudossa, tällä hetkellä yhdistyksen varapuheenjohtajana.

-

maijusalmenkiviatyahoodotcom

Opinnot

1997-2003  Kuvataideakatemia, maalaustaiteen laitos, kuvataiteen maisteri

1992-2000  Taideteollinen Korkeakoulu, Kuvataideopetuksen koulutusohjelma, taiteen maisteri

1998 AKI, Academie van der beeldende kunst, Enschede, Hollanti

1991 Helsingin kuvataidelukio, yo

Yksityisnäyttelyt

2009

Taidesalonki Husa (Eeva-Leena Eklundin kanssa), Tampere

Pimeän päivä, Kluuvin galleria, Helsinki

2007

Liikkuva Juhla, Galleria Huuto Uudenmaankatu, Helsinki

Galleria Huoltamo (Aleksi Tolosen kanssa), Tampere

2004

Galleria Artina, Helsinki

Galerie Birthe Laursen, Pariisi

2003

Hyvä päivä tänään, Galleria Just (Minna Suoniemen kanssa), Turku

Galleria Huuto, Helsinki

Private space, No.5, Bergen Kunsthall (Anna Tuorin kanssa), Bergen

2001

talo täys tavaraa, KuvAn galleria, Helsinki

2000

kodinonni, Käytävä!, Kuvan päärakennus, Helsinki

1999

matkoilla, Taideteollisen Korkeakoulun lopputyönäyttely, Helsinki

Yhteisnäyttelyt

2010

Flaggfabriken presenterar: part 2, Gallery Knipsu, Bergen

Cool water, Korjaamon Galleria, Helsinki

Flaggfabriken presenterar: Return of the light, Ilullissat Culturehouse, Grönlanti

Kiasman kokoelmanäyttely, Helsinki

2009

Planet fun fun, Keravan taidemuseo, Kerava

Subvsion, Hampuri

Esityksiä, Savonlinna temporary, Gallery Kalhama Piippo, Savonlinna

Megalomania, Galleria Huoltamo, Tampere

Supermarket, Tukholma

2008

Smart, Korjaamon galleria, Helsinki

Liebe malerie, projectroom, Helsinki

Piirustusnäyttely, Lahden taidepanimo ja Galleria Rajatila, Tampere

Huutokauppa, Galleria Huuto Uudenmaankatu, Helsinki

Fennofolk, Desingmuseo, Helsinki

Värähtelyä, Danielson-Kalmari museo, Vääksy

2007

I love Helsinki, Galleria Rantakasarmi, Helsinki

Piirustusnäyttely, Galleria Huuto Uudenmaankatu, Helsinki

Mäntän kuvataideviikot, Pekilo, Mänttä

2006

Eklund, Salmenkivi, Toivanen, Eu-parlamentti, Bryssel

Exät, galleria Fafa, Helsinki

Eklund, Salmenkivi, Toivanen, Turun taidemuseon studio, Turku

Eklund, Salmenkivi, Toivanen, Forum Box, Helsinki

Nuorten näyttely, Taidehalli, Helsinki

2005

Clues to human behavior, Galleria Huuto Viiskulma, Helsinki

Tukholman taidemessut, Galleria Huuto, Tukholma

Vasta Maalattu, Keravan taidemuseo, Kerava

2004

On the Road,  Taidemaalariliiton yhteisnäyttely, Museau da Agua, Lissabon

Citymind, Platform, Vaasa

Vasta Maalattu, Le Ttriage, Nanterre

2003

Tyttöjen elämästä, Amos Andersonin  taidemuseo, Helsinki

Diamond-kesänäyttely, Pori

Greetings, Galleria Huuto, Helsinki

Meeting place – Nykytaidetta pohjoiseurooppalaisista maista; Rydalsin Taidehalli, Göteborg, Tou Centre, Stavanger, Kaapelitehdas, Helsinki, Vilnan Taidehalli, Ulkomaisen Taiteen Museo, Riiga, Suolavarasto, Tallinna, Södertäljen Taidehalli

2002

Enter; maalaus, Suomen Suurlähetystö, Lontoo

Art goes kapakka, Ravintola Kosmos, Helsinki

Kuvataideakatemian lopputyönäyttely, Kuvan päärakennus, Helsinki

Evil North, Hdk, Berliini

2001

Diamond-kesänäyttely, Pori

Xanadu, Forum Box, Helsinki

Sutien tutina, KuvAn galleria, Helsinki

2000

Helle-kesänäyttely, Helsinki

Eklund, Salmenkivi, Toivanen, Galerie Anhava, Helsinki

1998

Ilmassa, KuvAn galleria, Helsinki

1997

Harmaasta, Kuvan päärakennus , Helsinki

1996

Comment, Valtakunnallinen nuortennäyttely, WeeGee-talo, Espoo

Teoksia kokoelmissa

Amos Andersonin taidemuseo

Espoon taidemuseo, Emma

Paavo ja Päivi Lipposen säätiö, talletus Kiasmaan

Suomen taideyhdistys

Suomen valtio

Kiasma

Kuntsin modenin taiteen museo (Swanglungin kokoelmat)

Wihurin säätiö

Turun taidemuseo

Apurahat ja stipendit

2009 Taiteen keskustoimikunta, vuosiapuraha

2008 Taiteen keskustoimikunta, kuvataiteen näyttöapuraha

2007 Oskar Öflundin säätiö

2006 Uudenmaan taidetoimikunta

2006 Taiteen keskustoimikunta, Kohdeapuraha

2005 Suomen Kulttuurirahasto, vuosiapuraha

2004 taiteen keskustoimikunta, Kuvataiteen näyttöapuraha

2003 nuoren taiteilijan stipendi, Suomen Taideyhdistys

2003 Sleipnir -apuraha, Nifca

2003 matka-apuraha, Suomalais-Ruotsalainen Kulttuurirahasto

2002 Suomen Kulttuurirahasto

2002 matka-apuraha, Kansan Sivistysrahasto

2002 matka-apuraha, Taiteen Keskustoimikunta

2000 Helsingin kultturipääkaupunkisäätiö

2000 stipendi, Taideteollinen Korkeakoulu

Opetustyö

2009-10 Kiasma, paja

2009-10 Espoon kuvataidekoulu, Piirustuksen ja maalauksen työpajaopettaja

2008-10 Oriveden opisto, periodiopettaja sekä kesäkurssiopettaja

2005-2008 Ttvo, vieraileva opettaja sekä lopputyöohjaaja

2005 Kuvataideakatemia, lopputyön ohjaaja sekä tarkastaja

2005 Espoon kuvataidekoulu, päättötyöarvioija

2002, 2004-2005 Espoon kuvataidekoulu, tuntiopettaja

2000-2006 Taideteollinen korkeakoulu, Visuaalisten taiteiden osasto, vieraileva opettaja

Muu taiteellinen toiminta

2009 Galleria Huuto, Hallituksen puheenjohtaja

2003-2010 Galleria Huuto, Hallituksen jäsen

2006-,  Helsingin taiteilijaseura, jäsen

2007-08 Art goes kapakka, tuottaja

2002-, Taidemaalariliitto, kokelasjäsen